Pikakysely

Oletko ollut työttömänä?

Yhteystiedot

Sosialidemokraattinen puolue SDP
Saariniemenkatu 6
00530 Helsinki
www.sdp.fi
palaute(ät)sdp.fi

Työllisyysvoimala - vahvasti työn puolesta 

Työttömyys lisääntyy ja leviää teollisuudesta muillekin toimialoille, esimerkiksi palveluihin ja tietotuotantoon. Työttömyys koskettaa monenlaista työtä tekeviä. Samaan aikaan työmarkkinoilla on suuria epävarmuuksia. Tarvitaan vahvaa ja neuvokasta työvoima- ja työllisyyspolitiikkaa.

SDP järjesti työpoliittisen tapahtuman Helsingissä 3. joulukuuta. Lue juttu tapahtumasta demari.fi -uutisportaalista:

Työllisyysvoimalasta vauhtia työttömyyden nujertamiseen

Työllisyysvoimaloita ympäri maata 

Työllisyysvoimala-tilaisuuksia järjestetään kevään mittaan eri puolilla Suomea. Työllisyysvoimala ei jää Helsingissä pidetyksi työpoliittiseksi seminaariksi, vaan SDP toimii työn puolesta voimalla edelleen.

Suvilahden voimalassa joulukuun alussa pidetty tilaisuus käynnisti prosessin, jossa kootaan näkemyksiä tulevaisuuden työpolitiikasta, työhyvinvoinnista ja tulevaisuuden työpaikoista.

Voimaloiden antia hyödynnetään SDP:n poliittisten ohjelmien valmistelussa.

Voimala-tapahtumat kokoavat puolueväkeä, ammattiyhdistysaktiiveja ja tutkijoita pohtimaan ratkaisuja työllisyyden lisäämiseksi ja työelämän laadun parantamiseksi.

Seuraava alueellinen työllisyysvoimala on 8.5. Lahdessa.

Lisäksi järjestetään teemakohtaisia työllisyysvoimaloita, kuten Demarinuorten järjestämät nuorisotyöllisyysvoimalat 7.4. Porissa, 19.4. Oulussa, 23.4. Imatralla ja 12.3. järjestetty maahanmuuttajien työllisyysvoimala.

Osallistu ja vaikuta!   

 

Katso täältä kuvaus työttömyyden ja aktivointitoimien kehityksestä vuosina 1990-2009 (.jpg)